Helppokäyttöinen kysely sisätilojen olosuhteista kannattaa toteuttaa, kun tilojen käyttäjät ovat ilmaisseet huolensa sisäilmaan liittyen. Haittakokemuksia on silloin esimerkiksi kouluissa esiintynyt sekä henkilökunnalla että oppilailla.
Olosuhdekysely kartoittaa käyttäjien kokemuksia tilan sisäilmasta, siisteydestä, lämpöoloista, haittakokemuksista oleskeluun liittyen, hajuhavainnoista sekä muista ympäristötekijöistä.
Tavoitteena on, että käyttäjäpalaute voidaan antaa mobiililaitteella, työpäätteellä tai ottamalla kuva tilassa olevasta QR-koodista. Helppo vastaustapa lisää vastausten määrää.
Olosuhdekyselyn havaintojen perusteella pyritään hakemaan vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:
• Onko tutkittavan koulun luokkahuoneissa ja/tai muissa tiloissa tavanomaista enemmän koettuja olosuhdehaittoja ja/tai haittakokemuksia?
• Mikäli haittakokemuksia esiintyy tavanomaista enemmän, nouseeko olosuhdekyselyn vastauksista alustavia oletuksia siitä, miten tavanomaista suurempi oireilu olisi selitettävissä?
• Mitä asioita olosuhdekyselyn perusteella tutkimussuunnitelmassa (olosuhdeseuranta ja/tai sisäilmatutkimus) tulisi ottaa huomioon?
Olosuhdekyselyllä selvitetään tilan käyttäjien kokemuksia
Olosuhdekysely antaa vertailukelpoista tietoa henkilökunnan ja oppilaiden kokemasta sisäympäristön laadusta ja tyytyväisyydestä kouluympäristöön sekä koetusta oireilusta ryhmätasolla (esimerkiksi henkilökunta ja oppilaat eroteltuna). Olosuhdekysely antaa viitteitä mahdollisista ongelmien syistä ja auttaa mm. rakennusteknisten sekä perusjärjestelmien (ilmanvaihto, lämmitys yms.) selvitysten suuntaamisessa.
Olosuhdekyselyllä vastaukset kohdistuvat tiettyyn rakennukseen, kerroksen sekä tilaan. Tämän perusteella saadaan selville tilakohtaisesti mistä syystä koettu sisäilman laatu tai oireilu poikkeaa tavanomaisesta ja miten tulokset ovat verrattavissa muihin tiloihin. Yksistään olosuhdekyselyn tulosten perusteella ei kuitenkaan tule asettaa tilojen käytölle rajoituksia, vaan kohteessa on arvioitava lisätutkimusten tarve, joka voi liittyä olosuhdeseurantaan, perusjärjestelmien arviointiin, sisäilmatutkimuksiin sekä rakennusteknisiin selvityksiin.
Olosuhdekysely ei poissulje sitä, ettei koulun sisäilmaolosuhteissa voisi olla jokin sisäilmahaitta. Pitempiaikainen jatkuvapalautteinen olosuhdekysely ja olosuhdeseuranta antaa luotettavamman havainnon sisäilmaolosuhteista vuodenajat huomioiden.
Oireista kysyttäessä, mahdollisten sisäilmahaittojen lisäksi mm. vastaajan terveydentila ja elintavat sekä psykososiaaliset tekijät vaikuttavat vastauksiin. Raportoitujen oireiden tulkinta on tämän pohjalta haasteellista. Mahdollisten sisäilmaongelmien selvittely on haastavaa ja vaatii monipuolista ja moniammatillista osaamista. Tavanomaisesta poikkeava raportoitu oireilu ja olosuhdehaitat voivat kuitenkin yleensä lisätä eri selvitysten tarpeellisuutta.
Olosuhdekyselyn käyttäjäpalaute on tapa kerätä ihmisten omia kokemuksia ja tuntemuksia. Kyselyllä kerätään käyttäjien kokemuksia aikaleimattuna tietylle hetkelle. Tämä tieto voidaan yhdistää saman ajankohdan vastaavan anturidataan samassa tilassa samalla hetkellä.
Kyselyn tietoja verrataan ympärivuorokautisen seurannan tuloksiin
Loop One -mittalaitteella jatkuvatoimisen seurannan tavoitteena on tuottaa reaaliaikaista informaatiota suuremmalta alueelta keräten kaikki informaatio keskitetysti samaan pilvipalveluun, jolloin niiden keskinäiset vaikutukset ovat suoraan vertailtavissa sekä toimia valvonnan ja päätöksenteon tukena.
Kohteessa havainnoidaan yhdeksää (9) eri suuretta; lämpötilaa, suhteellista ilman kosteutta, hiilidioksidipitoisuutta, haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (TVOC), hiukkaspitoisuutta, melun äänitasoa, valoisuutta, ilmanpainetta ja laitteen liikettä sekä paine-eroa sisä- ja ulkoilman välillä. Sisäilmasto-olosuhteita jatkuvatoimisella mittaavilla menetelmillä voidaan havaita tiettyjä rakenteiden toimivuuden tai ihmisten hyvinvoinnin kannalta epäedullisia olosuhteita välittömästi niiden ilmaantuessa.
Esimerkin koulukohteessa suoritettiin 2 viikon olosuhdekyselyn havaintojakso akuuttien sisäolosuhdekysymysten selvittämiseen. Olosuhdekyselyssä kartoitettiin käyttäjien kokemuksia tilan sisäilmasta, siisteydestä, lämpöoloista, haittakokemuksista oleskeluun liittyen, hajuhavainnoista sekä muista ympäristötekijöistä. Olosuhdekyselyllä vastaukset kohdistuvat tiettyyn rakennukseen, kerroksen sekä tilaan. Vastaukset saatiin sekä henkilökunnalta että oppilailta. Tuloksia verrattiin samalla olosuhdeseurannasta saatuun mittaustietoihin.
Luokkatilassa A102 lämpötila voi jakautua epätasaisesti riippuen ilmanvaihdosta ja ilman sekoittumisesta. Lämpötila-anturin mittauspaikka vaikuttaa mittaustulokseen. Mitattu lämpötila ei myöskään anna kuvaa ilman liikkeestä ja sen mahdollisesti aiheuttamasta vedon tunteesta, mikä kuitenkin ilmenee lämpöviihtyisyyden kokemukseen. Olosuhdekyselyn ja -seurannan muilla havainnoilla voidaan saada vastaus näihin kysymyksiin.
Esimerkin koulukohteen olosuhdekyselyn vastausraportin yhteenvedon yksityiskohtaisempi analyysi palvelee tilapalvelua ja kiinteistöhuoltoa mahdollisten akuuttien sisäongelmien havainnoitiin ja dokumentointiin. Loop One -ratkaisu mahdollistaa tilakohtaisen sisäilmaston jatkuvaan olosuhdeseurantaan.
Taulukossa 2 on henkilökunnan tunkkainen ilma -haittakokemukset tiloittain sekä tallennuskerrat 2 viikon olosuhdekyselyn aikana. Henkilökunnan vastauksia saatiin 2 viikon olosuhdekyselyn aikana 206 kpl.