Rakennusten ilmavirtojen säätäminen todellisen tarpeen mukaan, on tärkeää esimerkiksi energian säästämiseksi. Se on oltava mahdollista myös ympäristöministeriön asetuksen nojalla.


Ympäristöministeriön uuden, vuonna 2018 voimaan tulleen rakennusten sisäilmastoa ja ilmanvaihtoa koskevan asetuksen mukaan ilmavirtoja on voitava ohjata kuormituksen tai ilmanlaadun mukaan käyttötilannetta vastaavaksi (https://sulvi.fi/uusi-sisailma-ja-ilmanvaihto-asetus/).

Ilmavirtojen vaihtelu saadaan aikaiseksi ilmanvaihtokanavaan asennettavilla säätöpelleillä sekä tarvittaessa aktiivisilla päätelaitteilla (tuloilmalaite), joilla pyritään välttämään vedon tunnetta pitämällä tuloilman heittopituus vakiona. Tuloilmalaitteen painehäviö kasvaa ilmavirran pienentyessä. Ilmavirran pienentyessä tuloilmalaitteen ilmarako pienenee automaattisesti, mikä pitää tuloilman puhallusnopeuden vakiona ilmavirran vaihdellessa. Yleensä tuloilmavirtaa säädetään huoneantureilla ja poistoilmavirtaa toteutuneen tuloilmavirran perusteella.


Muuttuvailmavirtajärjestelmää säädetään jatkuvasti

Muuttuvailmavirtajärjestelmällä tarkoitetaan ilmastointijärjestelmää, jossa ilmavirrat määräytyvät tilojen kuormituksen ja epäpuhtauksien perusteella. Tästä järjestelmästä käytetään nimitystä tarpeenmukainen ilmanvaihtojärjestelmä. Ilmavirtaa säädetään jatkuvasti sopivaksi todellisen tarpeen mukaan.

Tarpeenmukaisella ilmanvaihtojärjestelmällä voidaan päiväkodissa/kouluissa tehdä tulo- ja poistoilmanvaihto tilakohtaisella säädöllä (IMS-järjestelmä). Tuloilman Ilmavirtaa ohjataan hiilidioksidipitoisuuden, lämpötilan ja/tai läsnäolon perusteella. Muuttuvailmavirtajärjestelmässä tilan maksimi- ja minimi-ilmavirrat määrittävät ilmamääräsäätimen (IMS) mitoituksen yhdessä kanavapaineen vaihtelualueen kanssa.

Eräät tutkimukset ovat osoittaneet, että toimistojen käyttöaste on usein alle 70 % ja kouluissa läsnäoloaste saattaa olla vain 50 % päivän aikana. Tilojen ollessa tyhjillään läsnäolotiedolla IMS-järjestelmä laskee ilmavirran minimiin säästäen esimerkiksi energiaa.

Esimerkki: Tilan ilmanlaatua pidetään asetusarvossa (600 … 1 000 ppm) ilmanlaatumittauksen, hiilidioksidipitoisuuden, perusteella säätämällä ilmamääräsäätimiä (IMS). Ilmanvaihto on minimiarvossa 25 % ilmanvaihtoteholla, kun tilassa ei havaita liikettä. Kun tila on käytössä ja ilmanlaatu on 600 ppm, on tilan ilmanvaihtoteho 40 %, ja ilmanlaadun ollessa 1 000 ppm, on tilan ilmanvaihtoteho 100 %. Poistoilmanvaihtoa säätävä IMS-järjestelmä seuraa tuloilmanvaihtoa säätävää IMS- järjestelmää, jotta tila painesuhteet säilyvät koko ajan säädetyllä tasolla.


Loop One -mittaimella tietoa kiinteistön ylläpidolle

Eräässä päiväkotikohteessa on useita tiloja, joissa on tilakohtainen ilmamääräsäätö. Kohteeseen on asennettu sisäilmasto-olosuhteiden havainnointiin Loopshore Oy:n jatkuvatoimiset Loop One -mittalaitteet ja paine-eroanturit. Ilmanvaihtojärjestelmää ohjataan RAU-järjestelmän aikaohjelmalla.

Loop One -palvelun havaintojen perusteella eräiden tilojen tilakohtainen ilmamääräsäätö ei ole tasapainossa. Käyttöaikana tilojen ylipaine voi olla hetkittäin jopa 50 Pa ylipainetta, mikä ei ole hyväksyttävä taso. Ylipaine altistaa rakenteet ylimääräiselle kosteusrasitukselle ja vaarantaa ajan saatossa rakenteet mikrobivaurioille. Sisä- ja ulkoilman välinen paine- eron tavoitetaso tulee olla joko tasapainossa tai hieman alipaineinen.

Loopshore Oy:n toimittamien mittalaitteiden ja Loop One -palvelun avulla voidaan havainnoida tiloja jatkuvasti sekä antaa tietoa ylläpidolle, jotta olosuhteet olisivat terveet ja turvalliset niin ihmisille kuin rakennuksellekin.

Tutustu Loop One-olosuhdemittaukseen tarkemmin.